Genevieve Knits: Vampire knits

viralliset siivut vampireknits.com 

Lapin punaiset hanget Topi Mikkolan 65-vuotisjuhlamonologi. KOM-teatteri

Annikki Kariniemi vietti viime vuonna satavuotisjuhlaansa - kirjailijaliiton sen täysin "unohtaessa". Onneksi joikunen jokunen muisti sentään.   KOM-teatteri 16.03.2014
Lapin punaiset hanget Topi Mikkolan 65-vuotisjuhlamonologi oli paljon rujompi ja traagisempi, historiallisempi kuin fantastisen realismin Reitari. Äänimaailmassa olimme kohota Werner Herzogin tasolle, mutta oi ne valkyyriat, ja fasismin synkkä velitarina. Visuaalisesti ovelinta oli käyttää aurinkolaseja 1. väkivallanteon jälkeen.  
 Monologin Teksti: Rosa Liksom
Sovitus ja ohjaus: Jani Manninen

Esittäjä: Topi Mikkola
Ensi-ilta Kemin kaupunginteatterissa 18.2.2014.
topimikkola  Topi Mikkolan viralliset siivut
tämä teksti linkistä sivulta

" Lapin punaiset hanget on Topi Mikkolan esittämä näyttämömuotokuva Annikki Kariniemen näköisestä pohjoisen kirjailijasta. Monologi kuvaa kirjailijan viimeisen illan, jossa hän käy läpi vaiherikasta elämäänsä, josta ei draamaa ja dramatiikkaa puutu.

Elämän ja kuoleman vastakohtaisuudet, valo ja pimeys, rakkaus ja viha, ovat läsnä tässä kertomuksessa. Kirjailijan eletyn elämän vaiheissa nousevat esiin sota-ajan äärimmäiset olosuhteet sekä naiseksi ja arvostetuksi kirjailijaksi kasvamisen tuskat ja ilot. Samalla tarinan keskiöön nousee kirjailijan rakkaus kahteen erilaiseen mieheen, joista toinen on sotilas ja toinen rauhan mies.

Lapin punaiset hanget on Topi Mikkolan 65-vuotisjuhlamonologi, joka juhlistaa samalla myös hänen 25 vuotta kestänyttä Rosa Liksomin kirjoittamien tekstien esittämistä suomalaisilla teatterilavoilla.

Tervetuloa esityksiin !

Annikki Kariniemi (1913-1984)

Annikki Kariniemen syntymästä tuli vuonna 2013 kuluneeksi sata vuotta. Häntä pidetään oman aikansa lappilaisen naiskirjallisuuden uranuurtajana, joka jätti jälkensä aiemmin puhtaasti miesten hallitsemaan eräkirjallisuuteen. Hän tuli julkisuuteen paitsi Suomen ensimmäisenä naispuolisena eräkirjailijana, myös kantaaottavana kirjoittajana, joka ei säästellyt sanojaan Lapin ihmistä ja luontoa puolustaessaan.

Kirjailijan uransa Kariniemi aloitti 39-vuotiaana. Hän oli kiinnostunut vanhoista Peräpohjolan ja Lapin alueen tarinoista, joita hän kuunteli ja keräsi niistä aineksia romaaneihinsa. Hän hyödynsi mystiikkaa ja Lapin romantiikkaa teoksissaan, mutta toisaalta kuvasi myös ihmisten arkea raskasta raadantaa metsissä ja pelloilla. Annikki Kariniemi kirjoitti yli 30 teosta, joiden lisäksi syntyi paljon runoja, lehtikirjoituksia ja luentoja.

Annikki tunnettiin värikkäänä persoonana, opettajana ja Lapin kirjailijana, joka herätti aikanaan runsaasti voimakkaita tunteita sekä teoksillaan että julkisilla esiintymisillään. Myös tuon ajan media halusi mielellään luoda Annikki Kariniemestä skandaalinkäryisiä juttuja. Annikin solmima kolmas avioliitto lähes 30 vuotta nuoremman, entisen oppilaansa Taisto Heikan kanssa herätti kohua ja pääsi käsiteltäväksi Hymy-lehden palstoille asti. Myös toinen avioliitto 26 vuotta vanhemman eversti Oiva Willamon kanssa herätti värikästä keskustelua.

Annikki oli äärimmäisyyksien ihminen nuoruudestaan asti. Hän omaksui isänmaallisuuden ja sen ajan oikeistolaisuuden kotoaan, mutta vuosien myötä hänen arvonsa ja asenteensa kallistuivat yhä voimakkaammin vasemmistolaisuuden ja luonnonsuojelun suuntaan. Annikista tuli vähitellen vahva Lapin luonnon puolestapuhuja. Hän kirjoitti myös avoimesti asioista, joista oli totuttu vaikenemaan, kuten perheväkivallasta. Kirjassaan Erään avioliiton anatomia (1968) hän kuvaa miten ns. sivistyneissäkin perheissä voi olla väkivallan ja alistamisen muotoja. "

(Lähde: Marja Tuominen ja Annikki Kariniemi –kirjallisuusseura)

Annikki Kariniemen 100-vuotisjuhlat 24.07.2013 Aavasaksalla

Ylitornion Joulu 2013-lehdessä artikkeli: Annikki Kariniemi: Luonnon ystävästä luonnonsuojelijaksi. Kuvassa satavuotistapahtumassa allekirjoittanut aka Jemina Staalo.

Vuoden kauneimpana päivänä oli mukavaa juhlia suurta shamaania, barokkista renessanssi-ihmistä ja kutsujen ehtoisaa ja ailahtelevaa emäntää, elämää suurempaa Annikkia. Osin Annikki loi, ja jopa synnytti itsensä kuten Frida Kahlo, ja myöhemmin Andy McCoy, tehden itsestään myytin, brändin ja suuren taiteilijan - ilman karismaa se ei olisikaan onnistunut, eikä ilman väkevää taipumusta yliluonnollisuuteen ja burleskiin liioitteluun, ja puhtaaseen, ja mikseipä rivoonkin iloitteluun, tuttuun rehevään pohjoiseen karnevalismiin.. Oman aikansa Pussy Riot? Annikki pelasi mediapeliä paremmin kuin Paavo Väyrynen ja Timo K. Mukka.

Annikki Kariniemi - kirjallisuuseura ry

Linkkejä aihetta käsitteleviin sivustoihin:

Aikalaisen artikkeli Toni Lahtisen tutkimuksesta http://aikalainen.uta.fi/2011/11/02/vaitoskirja-ilman-perkeleellista-jargonia/

Marja L. Tuomisen esitelmä http://vimeo.com/59470327

Jemina Staalon blogi http://kirjaploki.blogspot.fi/

Suomen kirjailijanimikkoseurat http://www.nimikot.fi/nimikkoseurat/timo-k-mukka/

http://www.ylitornio.fi/tornionlaakso/etusivu/nahtavyydet/aavasaksan-kruununpuisto.html

http://retkipaikka.fi/vapaa/aavasaksa-ylitornio/   "

linkkejä:

tästä Annikki pitäisi: klonimista ullakoilla: vintagen, antiikin ja museoesineiden keräilijä, kirpputorien esi-äiti Annikki voisi kiinnostúa: Ullakon aarteita 2: Viirejä ja lapinnukkeja, Lapin Kansan linkissä aikana jolloin mitään turhaa roinaa ei saanut kerätä eikä palvoa, kaiken oli oltava järjenmukaista muotoilua ja yhtä mielikuvituksellista kuin laho ladon seinä.

Poro-Kristiinaa ja Valkoista peuraa käsittelen myöhemmin - kumpikin teos vuodelta 1952, ensimmäinen Kariniemen kirjoittama esikoisromaani, jälkimmäinen Erik Blombergin ohjaama elokuva - näitä on käsitelty ainakin upeassa Lailasta Lailaan -kirjassa, ja Saamelaiset suomalaiset kohtaamisia 1896-1953 teoksessa sivulla 421 - kuinka Poro-Kristiinan noituus ja itsenäisyys on monisärmäinen asia, lukijallekin omat mahdollisuutensa, vaihtoehtonsa jättävä...
Pohjolan Sanomat juttu 
Lapin Kansa juttu

Annikki Kariniemi, Kirjasampo.fi

Kanslisti-opettaja ja varavallesmanni, PohjolanSanomat  

Kariniemi, Annikki (1913 - 1984) Kansallisbiografia > Artikkeli
Marja-Riitta Vainikkala-Kejonen: Everstinnasta porokristiinaksi Annikki Kariniemen kirjailijantie, Annikki Kariniemi on väkevä ja ristiriitainen kirjailija. AAVASAKSAN KULTTUURIVIIKKO 17.6.2003

AAVASAKSA 10 000 VUOTTA linkissä

Annikki Kariniemen intohimona Lapin luonto (Kulttuuri 12.2.2013 klo 15:34 | päivitetty 12.2.2013 klo 16:02)  Filosofian- ja kasvatustieteiden maisteri, Marja L.Tuominen tekee väitöskirjaa kirjailijan luontosuhteesta. Annikki Kariniemellä kehittyi vahva suojeluasenne Lapin luontoa kohtaan. Hän kirjoitti kriittisesti 1950-luvulla Kemijoen valjastamisesta ja 60-70-luvuilla hän radikalisoitui entistä vahvemmin. YLEn elävässä arkistossa tai tuutisissa linkissä . No eihän elävässä arkistossa ollut mitään, taitaa olla kovin pystyyn kuollut arkisto.

Rovaniemellä ei yhtään patsasta merkkihenkilöille -onko se oikein? Lapin Kansa linkissä Onko se Lordi, Annikki Kariniemi vai Bertta-täti?

Pohjolan Sanomat

Pohjolan Sanomat

Pohjolan Sanomat

omakuva Aavasaksalla

Annikin juhlissa, hyvin Annikki-maisesti, koiratkin keskittyivät kuuntelemaan Marja Tuomisen aloitussanoja

Mirjam Kälkäjä muistelee kirjailija Annikki Kariniemeä

Eila Enbuske: Annikki Kariniemen runo ”Maani silmät”

Virpi Peitso: Teatteriesitys romaanista Poro-Kristiina

Poro-Kristiina ja Valkoinen peura, teoksisa naisen itsenäsiyydestä, vahvuudesta, riivauksista ja noituudesta

Kirjailija Annikki Kariniemen syntymästä 100 v:

Virpi Peitso: Teatteriesitys romaanista Poro-Kristiina

Vapaa sana, juontajana Pekka Lanko

Vapaa sana, juontajana Pekka Lanko, puhujana Martti Ylävaara

Pekka Lanko ihailee Tapani Rantalan työtä. Jossa ei ole navettasaappaita.

Tervetulotoivotus Marja L. Tuominen

Anneli ja Esko Kätkä: Lähteellä – yhteislaulu. Mukana myös Alpoksen Ilvekset: Neljän tuulen tiellä

 Tämän päivän Lapin Kansan kanttakin koristaa Kariniemi.

Annikki Kariniemi valokuvissa valokuvanäyttely Ylitornion kirjasto linkissä

Ylitornion kirjastossa  kirjailija Annikki Kariniemen syntymästä sata vuotta 24.7.2013 -  valokuvanäyttely 1.7.-10.8.2013

Muurhaisen taakka, elämäänsä suurempi..

tägään ihmiset tänne, täällä myöhemmin, mahdollisesti.
 ohjelma:

Kirjailija Annikki Kariniemen syntymästä 100 v

Juhla Aavasaksanvaaralla 24.7. klo 17.00

OHJELMA

Esko Kätkä: Haitarinsoittoa

Tervetulotoivotus Marja L. Tuominen

Mirjam Kälkäjä muistelee kirjailija Annikki Kariniemeä

Alpoksen Ilvekset: Neljän tuulen tiellä

Käkkärämänty (sanat Annikki Kariniemi, sävellys Ahti Similä)

Eila Enbuske: Annikki Kariniemen runo ”Maani silmät”

Kirjailija Jemina Staalo: Annikki Kariniemi naiskirjailijana

Virpi Peitso: Teatteriesitys romaanista Poro-Kristiina

Anneli ja Esko Kätkä: Lähteellä – yhteislaulu

Väliaika: Annikki Kariniemi – kirjallisuusseura tarjoaa kakkukahvit

Vapaa sana, juontajana Pekka Lanko

Juhla päättyy yhteislauluun

pitämäni puhe:

Annikki Kariniemen merkitys naiskirjailijana

Annikki. Vahva, omintakeinen, paisteklasipäinen, hattuja rakastava, vapaa, hullutteleva. Kirjailija. Nainen. Kauniissa korollisissa navettasaappaissa. Aina kuitenkin marginaalissa, ja altavastaajana? Aina huutomerkkinä. Kysymysmerkkinä. Annikki Kariniemi. Suuri kirjailija. Inhoan sanaa kirjailijatar, se on niin vähättelevä, naurettava, seksistinen, siinä soi raakuus, se on raaka tartar. Mitä Annikki oli? Mitä Annikki on yhä? Myytit suurenevat, pilke silmäkulmassa. Mikä on Kariniemi, naiskirjailija. Myyttinen, elokuvamainen ja ehkä itseironinenkin kirjailijahahmo, jota ei mies alista nurkkaan. Ei aviosuhteessa eikä työpaikalla. Vapaa. Ei välitä juoruämmistä. Itse en ole koskaan ymmärtänyt miksi jotain vanhaa akka tai ukkoa pitää ymmärtää, koska tämä on vanhanaikainen. En hyväksy ollenkaan eläinten- tai lastenrääkkäystä, tai muutakaan ahdasmielisyyttä – olkoon sanoja kuinkakin ”vanhanaikainen”. Annikki. Hyväntuulinen peikkonainen, joka ei kursaillut, perso ruualle. Myyttinen, seksuaalinen, pakanallinen ja silti aitoine, koskemattomine luontoineen –

puhdas, ja vapaa Pohjoinen oli Kariniemen kirjoituksissa laveaa aluetta. Kariniemi, muukalainen, paikallinen, puoleksi suomalainen, puoleksi saamelainen, vedenjakajalla.   Roaniemen oma tyär.

Ylitorniolta lopetettiin kirjakauppa. Silti Ylitorniolle on pystytetty kaksi kirjailijapatsasta, kummallekin sukupuolelle, Väinö Kataja istuu keskellä kylää lapikkaat jalassa, markkinapaikalla joen yli katsoen tulevaan, Ruotsin puolelle. Aavasaksan eroottisella kukkulalla sijaitseva Kariniemen patsas on päässyt mm romaaniin nimeltä Aavasaksa, jossa päähenkilöt halajavat Aavasaksalle, jossa eivät ole koskaan käyneet repliikeissä: ” Siellähän on se kuuluisa kirjailijapatsaskin.” ja  ”Rillitkin on kuulemma ihan aidonnäköiset.”  Wikipedian mukaan: ” Aavasaksan rinteillä on näkyvissä jääkauden jälkeisen Saksasta Lappiin ulottuneen Ancylusjärven muinaista huuhtoutunutta rantakivikkoa. ” Kariniemen patsasta ei mainita. Patsaalla on paisteklaist, kissa ja lapinasu – navettasaappaineen. Taiteilijaprofessori Ensio Seppäsen veistämä patsas on pystytetty Aavasaksalle vuonna 1990. Patsas kunnioittaa Lapin naisia ja erityisesti kirjailija Annikki Kariniemeä (1913-84). Kansallisbiografian Riitta Kontio kirjoitti Annikista 10 vuotta sitten: ” Monia normeja ja tabuja rikkovan värikkään kirjailijan merkitys ei jäänyt vain alueelliseksi: hänen teoksensa nousivat koko Suomessa lukijatilastojen kärkeen vuosi toisensa jälkeen. ”

Oliko Annikki yksinäinen naiskirjailija? Ylen arkistoissa Annikki istuu kera Hannu Salaman kirjailijajuhlassa. Annikin elämässä oli miehiä, nuoria ja vanhoja – erakko ja alkemisti Annikki ei ollut.  Marja-Riitta Vainikkala-Kejonen kirjoitti tekstissään Everstinnasta porokristiinaksi Annikki Kariniemen kirjailijantie: ” Hänen teoksensa olivat aina lukutilastojen kärjessä, mutta kirjallisuudenhistorioissa ja kirjailijamatrikkeleissa häntä ei juuri ole mainittu.” ja ” Kariniemen naishahmoille on tyypillistä kaksinaisuus ja poikkeuselämä. ” Kariniemi opetti rivien välistä Virginia Woolfin ajatuksia jatkaen, ja lapin lisällä paisuttaen: naisella pitää olla oma sininen linna, kissoja, koiria, nuoria rakastajia, ajan patinoimia aarteita sekä tilaa olla, ajatella, kirjoittaa, syödä, juoda, puhua, hengittää, kulkea kumisaappaissa ja matkustaa kauemmaksikin.

Ylitornion kirjastossa pari vuotta sitten paskalta haisevat äijöt sanovat, etteivät ikinä ole lukeneet akkojen kirjoittamia kirjoja. Nauravat päälle. En hyväksy, kuinka kirjalle annetaan niin lyhyt ikä, miltei kertakäyttöinen. Se ei pidä paikkaansa. En sitäkään, kuinka vain osaan kaupallista kirjallisuutta satsataan.

Annikki ja luonto

Suomen ensimmäinen naiseräkirjailija,ja Lapin ensimmäinen naiskirjailija. ” Suomen Kuvalehdessä ja Suomen luonto- lehdessä julkaistiin Kariniemen lapin metsien käsittelyä ja tekoaltaiden rakentamista vastustavia kirjoituksia. ”

Annikin poissaolon huomaa, kun kyseessä on Lappia systemaattisesti tuhoamaan ryhtyneet ulkolaiset kaivosyhtiöt. Kun Mikael Niemeä haastateltiin uuden kirjansa Veden viemää tiimoilta ja kysyttiin mielipidettä Pajalan kaivoshankkeisiin, tämä vastasi sen tuovan työpaikkoja. Miksi. Heidi Hautala kirjoitti jo helmikuussa 2012 kuinka Lapista tullee Suomen Kongo. Ovatko nykykirjailijat vain merkonomeja jotka eivät uskalla ottaa kantaa? Ei barrikaadeilla, vain naamakirjassa? Mitäköhän Annikki sanoisi nyt Talvivaaran jälkeen? Tai – Talvivaaran aikana?

Annikki ja sota

Annikki Kariniemi on vaikuttanut paljon mm sodasta kirjoittaviin naisiin, joka tuntui olevan uusi suuntaus kotimaisessa kaunokirjallisuudessa. Sodasta kirjoittavat naiset: Raija Oranen, Inka Nousiainen, Sirpa Kähkönen, Stina Katchadourian, ja tietopuolella mm Heidi Ruotsalainen, ja Tuulikki Pekkalainen: Susinartut ja pikku immet: sisällissodan tuntemattomat naiset, vuodelta 2011. Inhoan sanaa kaunokirjallisuus – se on niin kaukana kirjallisuudesta. Annikki Kariniemen Veren ikävä teokselle on selkeä jatkumo Katja Ketun Kätilö. Kauniin, ja kauhistuttavan kirjeen muodossa.

Kuinka vastenmielinen ajanjakso sota on, ja mitä se merkitsee naiselle. Ei ole olemassa vain miesten sotaa. Sodassa, rakkaudessa ja kirjallisuudessa on kaikki sallittua? Julmuudella ei ole rajaa. Mitään turvaa ei ole. Sota ei ole vain miesten kirjoittamaa sotaleikkiä, murreletkauksia tai tyyppien esittelyä. Mikä on sankaruus? Ketkä oikeasti tekivät merkittävää työtä, ruokaa ja uudelleenrakentamista, pitivät pula-aikoina arkea pystyssä – muuta kuin tykinruokana.

 

Elokuvien ja dokumenttien puolella kiinnostavinta oli dokumentin rehellisyys, ja kuinka naiset uskalsivat lähteä siihen mukaan, mutta toisaalta – nämä naistethan uskalsivat lähteä saksalaistenkin mukaan; Virpi Suutarin dokumentti Auf Wiedersehen Finnland (2010) esitellään Wikipedian mukaan: ” Filmi käsittelee Suomessa paljolti vaiettua asiaa: saksalaisten sotilaiden mukaan toisen maailmansodan loppuvaiheissa lähteneiden suomalaisnaisten kohtaloa. ”  Teoksessa Pojat esitellään huono äiti joka lyöttäytyy Fritz-kollin mukaan, ja saa Loirinkin heittäytymään raiteille, polvet naarmuilla. 

Annikki Kariniemen sotaromaani, rakkausromaani Veren ikävä ilmestyi vuonna 1977, mikä on merkittävä vuosi punk-liikkeelle, uudelle aallolle, rauhantyölle ja vihreän liikkeen synnylle. Samaisena vuonna Vesku Loiri mainosti Fasu-suklaata. Elokuvateattereissa pyöri Tähtien sota, Manaaja 2 ja Jäniksen vuosi. Mentiin lähelle, metsään, syvälle sisälle kirjan riveihin, maaseudun, luonnon murrokseen, vedenjakajaan, ja kauas sfääreihin, ja sisälle primitiivisiin pelkoihin. Reaaliajassa olemme ohittaneet Vietnamin sodan. Kariniemen kirjassa olemme Lapin sodassa, vuodessa 1944.

Kariniemi kirjoittaa kierosti, ja kiinnostavasti, kuinka hilleri on julmin pikkuelikoista, pikkupedoista – hilleri rinnastuu tietenkin hitleriin. Päähenkilö Marja rakastuu Josefiin, joka ei ole natsi, vaan juutalainen, niin ikään marginaalissa. Mutta silti saksalainen. Saku. Sakemanni. Marja tuntee itsensä ulkopuoliseksi, hiirulaiseksi, seinäruusuksi, mutta Joosef huomaa hänet. Sitten raskaana olevaa Marjaa hyljeksitään – hän ei ole kelvannut muille kuin sakuille. Oi Josef Joosef, palannut et koskaan… Mitä hänelle käy? Sitten suomalaiset kuulevat keskitysleireistä. Marja ja Joosef niminä luovat irvokkaan uskonnollisen kuvan, kuten hihhulointi aina. Miksi Kariniemi valitsi nimet ja latasi niihin omat myytit?    

Veren ikävä nimenä kertoo monta asiaa sota-ajan naisista – suru, kaipuu, pelko, himo, rakkaus, toivo, epätoivo, menetys. Kauneinta kirjassa ovat kukkien tuoksu, aistivimmainen, pakanallinen ja intohimoinen suhde mieheen, ja luontoon, kuten lauseessa ”Hänen verensä jo minussa…” Aistillisuutta ylistää – nainen yksinäisenä. Marjan mielestä heidän suhteensa on täysin luonnollinen, ollaan taivasalla, Käpy selän alla, Aamuyössä aistein avoimin.. Veren ikävä on monitasoinen nimi, se on intohimoisen yksin jätetyn naisen väkevää ikävää, myös kuinka ikävä asia sota on, ja verinen, ja kuinka tytöstä tulee nainen verisen riitin kautta. Myös syntymään liittyy veri, ja veren perintö. 

Kirjasampo.fi – erinomaisen kirjallisuuden verkkosivuston linkistä aukeaa aikalaiskritiikki – joka on aikasen julmaa. Osin aiheetonta. Mielestäni Marjan valinnat kertovat epätoivosta… Mutta. Lukekaa itse.

Maaginen Kariniemi

Luen aina hänen miehensä nimen eversti Wellamo… Kariniemeen kuuluu mystiikkaa, hän piti väylät auki haltijoihin, joilla oli kulkureitti Siniseen pirttiin harvojen hirsien välistä.. Henget, maahiset, etiäiset ja haltijat – kuten ennen vanhaan.

Sinisessä pirtissä haisi kissankusi, mutta siellä oli maaginen ilmapiiri. Tuolille ei saanut istua, koska se menisi rikki. Tuolilla oli kaunis silkkinen vaate. Kimonoko se oli? En muista. Pirtin hirsien raoista kulkivat haltijat. Nämä haltiat ovat kulkeneet pitkälle. 

Toisaalta viime kirjamessuilla 2012 Helsingin Messukeskuksessa oli huimaa upeiden nuorten naisten kirjoittama fantasia - joka tietystikin oli Kariston kustantamaa, ja viime syksyn kotimaisista väkevin, ja kiinnostavin suuntaus, innovatiivinen, väkevä, pulppuava, kujeileva, omintakeinen, verevä, kuten kirjoissa:

- Magdalena Hai: Kerjäläisprinsessa Gigi ja Henry 1,  Karisto Oy,

-  J.S. Meresmaa: Mifongin perintö, Karisto Oy,

- Anu Holopainen: Matkalaiset, Karisto Oy.

Annikin perintö

Hannu Sarrala kirjoitti Posarissa:

” Yksi puuttuu listasta vallan. Tämä unohdettu on Annikki Kariniemi, joka ei ole unohdettu Lapissa eikä etenkään Ylitorniolla. Kun kirjoittaa Lapista, sodasta, rakkaudesta ja erästyksestä, voisi kuvitella olevan nimi siinä kuin nuoren polven tavoin luettu kirjailija. Värikäs, epäsovinnainen, originelli kanslisti, kansakoulunopettaja ja kirjailija ei näköjään kiinnosta Kirjailijaliittoakaan. Sietäisi kirjoittaa sinne kirje ja kertoa, että tänä vuonna tulee 100 vuotta Kariniemen syntymästä. ”

Jos Annikki puhuisi täällä, hän olisi perinyt uskaliaan palkkion, ja kyseessä olisi spektaakkeli… Jota sitten muisteltaisiin. Juoruämmät mainoisivat.

Erityisen hauskaa oli lukea, kuinka Kariniemi toimi opettajana Mellakosken kyläkoululla, kun itsekin olen ollut oppilaana Mellakosken koululla, ja jopa asunut siellä. Teoksensa ” Minä aina kompuroin ” omistuskirjoituksessa lukee satu-tädiltä toiselle… Se auttaa aina jaksamaan. Myös minä tiesin 8-vuotiaana haluavani kirjailijaksi.

Mutta millaista kirjailijan perintö on? Kuinka kirjailija unohdetaan? Onko totta, ettei edes Kirjailijaliitto ole reagoinut? Kariniemen Annikki, edellä kulkija on yhä marginaalissa.

Onneksi on tämä juhla. Kiitos. "

Lapin Kirjallisuusseuran pääkirjoituksessa linkissä :  lainaus

" Pääkirjoitukset Elokuu 2013

" Hyvässä seurassa Aavasaksalla

Annikki Kariniemi -kirjallisuusseura järjesti Aavasaksalla nimikkokirjailijansa syntymän 100-vuotisjuhlan. Timo K. Mukka -seura järjesti Rovaniemeltä retken tilausbussilla juhlapaikalle. Näin lappilaiset kirjailijanimikkoseurat toimivat yhteistyössä. 

Heinäkuun 24. päivä oli lämmin ja kaunis, kun Liikenne O. Niemelän linja-auto täyttyi hyväntuulisista ja kiinnostuneista retkelle lähtijöistä, joista moni oli tavannut ja tuntenut juhlan päähenkilön. Juhlan ohjelma oli monipuolinen. Mirjam Kälkäjä muisteli kirjailijakollegaa ja kannustavaa ystävää. Jemina Staalo keskittyi Kariniemen kirjailijakuvaan naisnäkökulmasta. Anneli ja Esko Kätkän ja Alpoksen Ilvesten musiikkiesitykset kevensivät ja loivat tunnelmaa. Hienosti valitut runo- ja proosatekstit Eila Enbusken ja Virpi Peitson esittäminä antoivat yleisölle tilaisuuden eläytyä näytteisiin Kariniemen tuotannosta. Paviljongilla nautittujen kakkukahvien jälkeen sana oli vapaa, ja useita muisteluksia kuultiin Pekka Langon tunteikkaasti juontamassa ohjelmaosuudessa. 

Annikki Kariniemen ja Timo Mukan suhteesta Marja L. Tuominen, Kariniemen tuotannon tutkija ja seuran puheenjohtaja, kertoi helmikuisen esitelmänsä yhteydessä Rovaniemellä, että kirjailijoiden suhde oli hyvä, he olivat ystäviä. Julkisessa keskustelussa Lapin luonnon riistosta kirjailijat olivat samoilla linjoilla.

Timo Mukan elämänaika sijoittuu Annikki Kariniemen elämään siten, että Annikki oli 31-vuotias Timon syntyessä ja lähes 60-vuotias hänen kuollessaan. Sen jälkeen Annikki eli vielä 11 vuotta ja kirjoitti paljon, kaikkiaan yli 30 teosta. Timon tuotanto julkaistiin kuudessa vuodessa (1964‒70), yhdeksän kirjaa, kymmenen teosta. Suunnilleen samana aikana (1963‒70) Annikki julkaisi viisi kirjaa. Tuotteliaita ja ahkeria olivat molemmat. 

Nykyinen akateeminen kirjallisuudentutkimus tuottaa lähiaikoina kaksi väitöskirjaa lappilaiskirjailijoiden tuotannosta. Niiden tutkimusnäkökulmissa on yhtäläisyyttä. Toni Lahtisen väitöskirja käsittelee aika- ja luontokäsityksiä Timo K. Mukan tuotannossa, ja Marja L. Tuomisen väitöskirja Annikki Kariniemen luontosuhdetta hänen tuotannossaan. Lahtinen väittelee Tampereen yliopistossa, Tuominen Lapin yliopistossa Rovaniemellä.

Uusimpia tutkimusteoksia odotellessa meillä lukijoilla on tilaisuus perehtyä kirjailijoiden tuotantoon tutkimusten näkökulmista. Annikki Kariniemi -kirjallisuusseura järjesti sydänkesällä hienot juhlat nimikkokirjailijalleen. Timo K. Mukka -seura kutsuu tulevalla syyskaudella nimikkokirjailijansa tuotannon tutkijan esittelemään tutkimustaan.  Mielenkiintoista.

Marjatta Byckling

Timo K. Mukka -seuran puheenjohtaja